Mitä Suomi voi oppia Norjalta puhtaan siirtymän toteuttamisesta niukoilla resursseilla
22 Syyskuuta 2026
Minna Näsman
Kun matkustaa Suomenlahden rannoilta Jäämeren rannikolle, monet oletukset maailmasta kääntyvät päälaelleen. Kirkkoniemestä katsottuna Oulu sijaitsee keskellä Suomea, ja Helsingin seudulla pidetyt energiaan siirtymää käsittelevät puheet näyttävät osoittavan oikeaan suuntaan, mutta...
Aina ei täysin tunnisteta sitä, mitä puhtaan siirtymän edistäminen arktisilla alueilla todellisuudessa vaatii. Se on toteutettava ilman runsaita metsävaroja, kattavia sähköverkkoja tai laajaa rautatieinfrastruktuuria. Muutos on vietävä eteenpäin ihmisten rinnalla, joiden tarpeita ei voida sivuuttaa, ympäristössä, joka on yhtä aikaa sekä kaunis että haavoittuva.
Syyskuussa Pohjois-Norjan energiaklusteri Energi i Nord kutsui JustH2Transit-hankkeen vuotuiseen jäsenkokoukseensa Kirkkoniemeen pohtimaan Norjan, Ruotsin ja Suomen puhtaan siirtymän yhtäläisyyksiä ja eroja.
Kokemusten vertailu osoitti, että Norjassa keskustelun pääpaino on tällä hetkellä uuden puhtaan energiantuotannon rakentamisessa. Ruotsi ja Suomi ovat jo pidemmällä ja pohtivat yhä enemmän uusien energiankulutuksen muotojen synnyttämiä haasteita.
Kokonaisvaltainen siirtymä rajallisin resurssein
Kaikissa kolmessa maassa suurimmaksi rajoitteeksi näyttää muodostuvan sähkönsiirto. Suomessa tämä ongelma vaikuttaa olevan vähäisempi kuin naapurimaissa. Ruotsissa on jo ehditty kehittää tehokkaampia menettelyjä rajallisen verkkokapasiteetin kohdentamiseen. Suomessa puolestaan sähköverkkokapasiteetin priorisointi on parhaillaan erittäin ajankohtainen kysymys.
Norjassa huomio kohdistuu myös siihen, mitä voidaan tehdä tilanteissa, joissa riittävää sähköverkkoinfrastruktuuria ei ole saatavilla, mutta satamia ja lentoasemia on runsaasti. Toisaalta haastavat olosuhteet voivat kannustaa pitäytymään vakiintuneissa ratkaisuissa, etenkin silloin, kun fossiilisia resursseja on edelleen laajalti saatavilla.
Vetytalousmurros on edelleen teollinen murros, vaikka sitä toteutettaisiin pienemmässä mittakaavassa. Pohjoisen pienissä kunnissa elinvoima perustuu kalastukseen, maatalouteen ja poronhoitoon. Kaksi ensimmäistä tarvitsevat puhtaita meriliikenteen polttoaineita ja lannoitteita, joita voidaan valmistaa vedystä ja ilmasta
ilman hiilidioksidipäästöjä.
Vedyn tuotanto voi tukea myös ruoantuotantoa sivuvirtojensa, eli lämmön ja hapen, kautta. Näiden avulla voidaan perustaa uusia kalankasvatuslaitoksia ja kasvihuoneita. Maatalouden sivuvirroista saatavaa bioperäistä hiilidioksidia voidaan hyödyntää lentopolttoaineiden valmistuksessa, mikä tukee lentoliikennettä. Yhdessä meriliikenteen kanssa lentoliikenne toimii näillä alueilla käytännössä rautateiden korvaajana.
Pienikin kunta voi olla suurteollisuuden sijoituspaikka. Kirkkoniemen ympäristössä näkyvät kaivostoiminnot ovat tästä hyvä esimerkki. Samalla poronhoito on riippuvaista laajoista ja häiriöttömistä maa-alueista. Pohjois-Norjan kunnat, jotka tuottavat merkittävän osan Euroopan maakaasusta, ovat tottuneet vaikuttamaan paljon
kokoaan suuremmin.
Siksi suuria kysymyksiä teollisten investointien vaikutuksista ilmastoon, ympäristöön ja yhteisöihin ei voi välttää vetäytymällä pieneen kylään Euroopan pohjoisimmalla laidalla.
Kriittinen infrastruktuuri strategisissa sijainneissa
Vielä syrjäisemmältä, käytännössä keskeltä erämaata, voi löytyä energiainfrastruktuuria, jonka päivittäinen toiminta muistuttaa naapurimaiden välisten jännitteiden uudesta todellisuudesta.
Skogfossin vesivoimalaitoksella tapasimme Mads Haneborgin, joka kertoi rakentaneensa aiemmin ohjelmistoyritystä Kaliforniassa. Nykyään hän kokee erittäin palkitsevaksi ja merkitykselliseksi vastata fyysisestä palvelusta, joka toimittaa sähköä kymmenille tuhansille kotitalouksille.
Tämä siitä huolimatta, että voimalaitos sijaitsee käytännössä Norjan ja Venäjän rajalla. Nykytilanteessa Madsin on seurattava tarkasti jokaista alueelle saapuvaa ja sieltä poistuvaa vierailijaa varmistaakseen, ettei ryhmän mukana pääse asiattomia henkilöitä.
Jokivirrassa sijaitsevan rajapyykin luona käyminen muistuttaa siitä, että puhdas siirtymä on haaste, joka ylittää valtioiden rajat. Luonnonvarat ovat yhteisiä, ja niiden käytön seuraukset leviävät niin ilmakehässä kuin ympäristössäkin vaikuttaen lopulta meihin kaikkiin.
Yhteiset haasteet vaativat yhteisiä ratkaisuja
Vierailun tärkein opetus oli, että näitä kysymyksiä ei ole mielekästä tarkastella pelkästään paikallisella tai edes kansallisella tasolla. Muutoin menetetään mahdollisuuksia luoda ratkaisuja, jotka ovat mahdollisia vain laajemmassa alueellisessa mittakaavassa, kuten Euroopan strategisesti tärkeällä pohjoisella alueella.
Samalla menetettäisiin mahdollisuus oppia toisten kokemuksista ja inspiroitua toisten onnistumisista.
Suomelle rajat ylittävä yhteistyö pohjoisessa tarjoaa mahdollisuuden ymmärtää paremmin, mitkä hallinnolliset ratkaisut ovat toimineet hyvin ja mitä niistä kannattaa edelleen kehittää. Sekä Suomi että Ruotsi hyötyvät energiaa siirtävien rajayhteyksien vahvistamisesta, samalla kun terve kilpailu vauhdittaa vähähiilisen suurteollisuuden kehitystä.
Norjaa voidaan pitää lähes ihanteellisen kokoisena yhteiskunnallisena laboratoriona vetytalousmurrokselle. Sen alkuvaiheessa keskeistä on uusien teknologioiden sekä teollisten symbioosien skaalaaminen laajempaan käyttöön.
Lisäksi Norjan valtion eläkerahastolla on mahdollisuus rahoittaa teknologiahankkeita koko Pohjoismaiden alueella. Siksi vaikuttaa varsin ilmeiseltä, että Pohjoismaiden välinen yhteistyö voi vahvistaa Euroopan pohjoisimpien alueiden paikallistalouksia ja sitä kautta lisätä koko maanosan kestokykyä ja hyvinvointia.
Minna Näsman
Vuorovaikutusvastaava, JustH2Transit